Suklaanmurusia

Yksinoloa ja tulevaisuutta

2009-07-07T21:27:00.008+03:00

Tuntuu hyvin surkealta jättää noin nuori penty yksin kotiin, mutta ihan hyvin se on kuitenkin onnistunut. Ensin aivan lyhyitä aikoja, kuten pyykkituvalla ja kaupassa käyntiä ja siitä sitten pidempiä. Kyllä Muru ryhtyy heti itkemään, kun katoan oven taakse, mutta se ei vaikuta jatkuvan kuitenkaan kauhean tarkkaan. Sitten kun tulen kotiin, ollaankin kovin läheisyydenkipeitä (muutenkin Muru pyrkii kokoajan syliin, mutta kahta kauheammin sen jälkeen, kun olen ollut poissa jonkin aikaa). Ja miten tuollaista vastustaa? Tällä hetkellä Muru nukkuu pöytäni alla olevalla tyynyllä, mutta vieressä näkyvän kuvan kaltaisestikin meillä on sitten nukuttu sillä aikaa, kun olen ollut koneella... Murun mielestä kun mitä lähempänä, sen parempi. Ymmärrän jotenkin paremmin niitä chihuahuan omistajia, jotka haluavat viedä koiransa aivan kaikkialle, kun tuo näyttää aina niin maansa myyneeltä, kun jätän sen yksin ja se itku on niin lohdutonta.

Muissa uutisissa sitten: tuli kuittaus pentukurssin ilmoittautumisesta. Kurssi alkaa 2.8. ja se pidetään pitäjänmäellä, sisältäen neljä kurssikertaa. Olen jo jotain pientä Murun kanssa harjoitellut, kuten luoksetuloa ja istumista nimenomaan tavalla, jossa olen antanut Murun itse hoksata, että mitä siltä haluan. En nyt tiedä teinkö nyt kaikkien sääntöjen mukaan, sillä nyt Muru istuu heti ilman mitään käskyä, jos pidän mitään namia käsissäni tai jos se haluaa jotain erityistä. Mutta eiköhän se tästä.

Tänään sitten Muru tapasi ensimmäisen uuden ihmisen sitten kasvattajalta lähdettyään, kun ystäväni tuli kylään. Muru on todella ihmisrakas ja luottavainen koira, sillä Muru meni heti kerjäämään rapsutuksia, halusi päästä syliin ja nuoli ihoa. Koko koira muuttui hieman hyperaktiiviseksi tästä tapaamisesta. Kenties se selittääkin, miksi Murulta kuului elämänsä kolmas haukahdus, kun ystäväni teki kotiinlähtöä. Muru on siis erittäin vähähaukkuinen koira. Ensimmäisen kerran kuulin Murun haukahtavan eilen, kun nähtiin takapihan nurmikolla lk collien pentu, joka oli kovin kiinnostunut Murusta. Kasvattaja puolestaan kertoi, että oli kuullut myös Murun haukahtavan vain kerran, joten turhia tyttö ei ainakaan räkytä. Tosin yllättäen tänään illalla jokin tuntematon asia sai Murun haukkumaan useamman kerran perätysteen. En oikein tiedä mikä sen sai aikaan, sillä likeenteen melu oli kuten tavallistakin, eikä rappukäytävästäkään kuulunut mitään - eikä Muru ole aiemmin edes niihinkään mitään huomiota kiinnittänyt. Ja tämän jälkeen tyttö oli todella tarkkana vilkuilemassa ympäri asuntoa, ihan kuin olisi katsellut ympärilleen ja nähnyt jotain mitä minä en. Tiedä sitten mikä tuon haukkumistarpeen aiheutti. Nyt Muru on taas loppuillan ollut ihan hissukseen.

Meidän ulkoreissut on menneet ihan hyvin. Enimmäkseen ollaan tuossa takapihalla oltu, kun on niin hyvä nurmikkoalue, mutta ollaan mm. käyty pienellä ratikkamatkalla Sörkässä (tosin ihan sylistä tutkittiin maailmaa). Ja kyllä se taitaa pitää paikkansa, ettei chihuahuan kanssa saa koskaan täysin rauhassa olla, vaan aina tulee joku kyselemään ja ihastelemaan. Yhden mummon taisin jättää luuloon, että Muru on tullut Suomeen Meksikosta, kun käsitin tämän kysyvän, että mistä rotu on kotoisin...

Alla pieni videopätkä todisteeksi, että Muru jättää kiltisti hihnansa rauhaan, eikä pidä sitä leikkikaluna. Tarkoituksena on hankkia pienelle valjaat ja flexi, jotta tämä pentuajan ulkoilu sujuisi hieman paremmin. Normaalia hihnaa enemmän sitten vanhempana.

Porsas

2009-07-05T23:59:00.003+03:00

Pienen koiran omistajana voi tulla helposti hermoheikoksi.

Muru oli täysin normaali mennessäni suihkuun, mutta sieltä tullessani alkoi tämä röhkimään hieman samoin, kuin ihminen, jolla on jotain kurkussa jumissa. Paniikissa koitin katsoa oliko jotain jäänyt kurkkuun kiinni, mutta mitään ei näkynyt. Mietin kuumeisesti mitä ihmettä Muru on voinut kurkkuunsa saada ja olin jo valmiina viemään toista eläinlääkäriin kauhuissani. Muru kuitenkin heilutteli iloisesti häntäänsä, söikin nätisti, niin tuumin ettei mistään hengenvaarallisesta voinut olla kyse. Soitin sitten ensihätään kasvattajalle ja sainkin sitten kuulla tästä chihuahuaoiden ominaisuudesta, mikä johtuu hengitysteiden lyhyydestä tms. ja saattaa ilmetä koiran innostuessa liiallisesti jostain. Kaiketti suihkusta näkösälle palaamiseni oli sitten ollut hieman liian iloinen tapahtuma Murulle, että oli aiheuttanut tämän röhkimisen ja minä vain olin pidentänyt tapahtumaa hätääntyessäni. Rauhoituttiin sitten jonkin aikaa, että saatiin röhkiminen loppumaan, ja loppuilta menikin ilman ongelmia.

Alla pieni video valinnan vaikeudesta.

Maailman paras paikka

2009-07-04T23:59:00.007+03:00

Muru on niin käsittämättömän kiltti ja miellyttämisenhaluinen koira, että sen kouluttaminen täytyy kyllä sitten hoitaa mitä pehmeimmin keinoin. En ole vielä kuin vain hellinyt pientä ja hieman totuttanut siihen, ettei maailma kaadu, vaikka katoan vähäksi aikaa näköpiiristä (tosin Muru silti haluaa seurata kaikkialle, ja lähtee heti perään, jos katoan kulman taakse). Pelkään hieman, etten vain olisi tekemässä pienestä liian läheisriippuvaista, kun toinen tulee syliin heti kun siihen vain on mahdollisuus ja nukkuu aina paikassa, joka on mahdollisimman lähellä. Ja jos olen lattialla, tulee Muru heti käpertymään syliini. Toisaalta pentuhan se vielä on, joten kaipaa varmasti vielä läheisyyttä varsinkin kuin koiralauma, jossa pääsi kasvamaan melkein nelikuiseksi jäi taakse, ja olen nyt enää ainoa seuralainen.

Päivä on mennyt rauhallisesti. Kumma kyllä Muru vaikuttaa olevan täysin sisäsiisti, sillä ensimmäisen yön lätäkön jälkeen ei ole sisälle tehty mitään, vaan kaikki tarpeet tehdään aina ulos. Eikä me siellä ulkona edes käydä mitenkään oudon usein, vain ihan vain kolme kertaa päivässä. Sanomalehdenkin otin lattialta pois, kun Muru vain repi sitä riekaleiksi. Meillä myös nukutaan varsin tyytyväisenä pitkälle aamuun. Kymmenen aikoihin heräsin, mutta Muru näytti siltä, että voisi hyvinkin vielä uinua tunnin pari. Olen hieman pelännyt, etten vain yöllä vahingossa käänny koiran päälle nukkuessani, mutta hyvin on mennyt. Tämän yön Muru nukkui kainalossa, pää käsivarren päällä.

Ruoka maistuu hieman vaihtelevasti neidille, syö kyllä, mutta ei koskaan jaksa syödä annostaan loppuun saakka. Tulee sitten kyllä aina katsomaan, että mitä se emäntä oikein syö. Innostuu kuitenkin myös omista ruoistaan, ainakin niistä isoista kuivaruokapalleroista, joita kasvattajalta mm. saatiin mukaan. Alla video siitä, miten sellaiselle pitää tanssia, kun eteensä saa.

Uusi uljas maailma

2009-07-03T23:59:00.010+03:00

Yön aikana oli ilmestynyt pisut keittiöön, olin yöllä herännyt siihen, että Muru pyysi päästä takaisin sänkyyn (vaikka olet ottanut sängyn jalat pois, ei tyttö vielä pääse ponnistamaan omin voimin ylös), joten oletinkin aamulla löytäväni lätäkön. Esille laitetut sanomalehdet eivät olleet kelvanneet, Muru kun tuntuu ajattelevan, että lattialla olevat sanomalehdet on tarkoitettu repimisleikkejä varten, eikä niillä mitään käytännön tarkoitusta ole.

Oltiin todella aamunvirkkuja ja pihalle lähdettiin jo seitsemän maissa. Aamuaurinko paistoi ja temmellettiin sitten pitkin takapihan nurmikenttää. Muru on kyllä aivan käsittämättömän kiltti kaikin puolin, sillä hihnankin annetaan olla aivan rauhassa. Ulkoiluhan tapahtuu toki vielä niin, että minä seuraan enemmän Murua tämän tutkimusmatkalla, kuin että varsinaisesti oltaisiin kävelyllä. Pyrin pitämään huolen siitä, ettei hihna ehdi kiristyä missään vaiheessa, jottei pieni intoituisi vetoleikkihin pannan ja hihnan kanssa. Aamun ulkoilun saldona oli noin sata digikuvaa, joista kymmenisen prosenttia onnistui suhteellisen hyvin. Haastavaahan tuollaisen vikkelän otuksen kuvaaminen on varsinkin, kun on hihna vielä toisessa kädessä.

Hissi pelottaa edelleen, mutta kyllähän se päästääkin mitä oudoimpia ääniä ja liikkuu hieman nykien. Sylissä nuo hissimatkat kuitenkin taittuvat, kun ei noin pientä koiraa uskalla päästää luurankohississä lattialle. Hissin äänet taitavatkin olla kuitenkin ainoat, mitä Muru pelkää. Asuntoon nimittäin kuuluu erittäin hyvin (aivan liiankin) Hämeentien liikennemelu, joten tänne kantautuvat niin autojen ja bussien kaasutukset, ratikan kolina ja prätkien (ihan liian kova) pärinä. Mitkään noista eivät kuitenkaan hetkauta. Naapureista sen sijaan ei kuulu mitään, mutta en ole varma onko täällä vain erittäin hyvät seinät, vai hiljaiseloa elävät naapurit.

Karhu muutti kerrostaloon

2009-07-02T23:59:00.023+03:00

En voi sanoa, että päässäni olisi kulkenut kovinkaan montaa järkevää ajatusta, kun saavuin kuskina toimivan ystäväni kanssa Lahden perukoilla sijaitsevan omakotitalon pihalle. Suuresti toivottu pieni koira ei ollut enää kovinkaan kaukana. Teoriassa päätökseni ottaa juuri kyseinen pentu ei ollut vielä sataprosenttisen varmaa, vaan tarkoitus oli katsoa miten tulemme toimeen toistemme kanssa ja tehdä päätös vasta sen jälkeen, mutta tunteiden tasolla olin ollut myyty jo siinä vaiheessa, kun näin pienen suklaisen sydämensulattajan kuvan kasvattajan sivuilla.

On myönnettävä, että chihuahua ei suinkaan ole aina ollut juuri "se oikea" rotu, mutta mitä enemmän rotuun tutustuin, sitä paremmalta vaihtoehdolta se vaikutti juuri minulle. Vietin aika monta tuntia netissä ihastellen valokuvia, videopätkiä ja kertomuksia muiden koirista ja halu saada oma chihuahua kävi melkoisen ylitsepääsemättömäksi. Olin kuitenkin varautunut varsin pitkään odotusaikaan, sillä rodun foorumia lukiessani olin käsityksessä, että omaa pentua joutuisi odottamaan vuoden, kenties enemmänkin. Erityisesti toiveissani oli lyhytkarvainen suklaavärityksinen narttu chihuahua, jollaista en suoraan sanoen edes uskonut saavani, odotin kuinka kauan hyvänsä. Kyseinen väri kun oli sekä harvinainen että kovasti haluttu, joten oli vaikea uskoa, kun huomasin juuri haluamanilaisen pennun myynnissä - ja vain muutama päivä sen jälkeen, kun olin ryhtynyt vakavissani etsimään!

En elätellyt mitään suuria toiveita siitä, että minulla olisi mahdollisuus kyseistä pentua saada, sillä arvelin monen muunkin haaveiden heränneen. Päättelin kuitenkin, ettei yrittänyttä laiteta, joten kirjoitin sähköpostin kasvattajalle toivoen parasta. Täten olo olikin kovin epätodellinen, kun vain viikon päästä lähettämästäni sähköpostista pääsin matkustamaan pienen kanssa kotiin. Zaron Tale's Kodiak todentotta oli minun.

Olin miettinyt mahdollista nimeä useamman päivän. Virallinen nimi Kodiak tuli eräästä ruskeakarhun alalajista: kodiakinkarhusta ja aluksi yritin keksiä siitä jotain väännöstä. Kodiak ei kuitenkaan kielelläni kääntynyt miksikään sellaiseksi, joka mielestäni olisi sopinut yltiösöpölle pienelle narttupennulle. Halusin lyhyen ja helpostilausuttavan kutsumanimen, joten ehdokaslistalla olivat mm. Tara, Kara, Nemi ja Nano. Nimeksi kuitenkin asettui Muru automatkalla takaisin Helsinkiin, kun mikään muu ei vain tuntunut oikealta, vaikka ystäväni mielestä "Kossu" olisi edelleen ollut se paras - nimi jonka vitsaillen heitin miettiessäni muunnoksia Kodiakista.

Päivä oli illassa, kun pääsin Murun kanssa meidän molempien uuteen kotiin (olin juuri edellisenä päivänä muuttanut). Automatka oli mennyt reippaasti ilman pahoinvointia tai pelokkuutta, vaan Muru oli tärppänä katsellut ohimeneviä maisemia koko matkan Lahdesta Helsinkiin. Talon luurankohissiä hieman pelättiin, mutta sylissähän siinä kuitenkin kuljettiin. Asunnolla ensin tutkittiin paikat, minkä jälkeen jo ruokakin maistui. Päivä oli varmasti ollut erittäin väsyttävä pienelle koiralle, joten oli vain ymmärrettävää, että toinen nukahti pian sängyn viereisille tyynyille sillä välin, kun itse olin vielä ylhäällä. Myöhemmin käytiin pieni tutustumiskierros takapihan nurmikentällä missä Muru olisi halunnut riehua enemmänkin, mutta tarpeiden teon jälkeen palattiin sisälle. Yöksi sitten käperryttiin tyytyväisenä sängylle kyljen viereen nukkumaan.