En voi sanoa, että päässäni olisi kulkenut kovinkaan montaa järkevää ajatusta, kun saavuin kuskina toimivan ystäväni kanssa Lahden perukoilla sijaitsevan omakotitalon pihalle. Suuresti toivottu pieni koira ei ollut enää kovinkaan kaukana. Teoriassa päätökseni ottaa juuri kyseinen pentu ei ollut vielä sataprosenttisen varmaa, vaan tarkoitus oli katsoa miten tulemme toimeen toistemme kanssa ja tehdä päätös vasta sen jälkeen, mutta tunteiden tasolla olin ollut myyty jo siinä vaiheessa, kun näin pienen suklaisen sydämensulattajan kuvan kasvattajan sivuilla.On myönnettävä, että chihuahua ei suinkaan ole aina ollut juuri "se oikea" rotu, mutta mitä enemmän rotuun tutustuin, sitä paremmalta vaihtoehdolta se vaikutti juuri minulle. Vietin aika monta tuntia netissä ihastellen valokuvia, videopätkiä ja kertomuksia muiden koirista ja halu saada oma chihuahua kävi melkoisen ylitsepääsemättömäksi. Olin kuitenkin varautunut varsin pitkään odotusaikaan, sillä rodun foorumia lukiessani olin käsityksessä, että omaa pentua joutuisi odottamaan vuoden, kenties enemmänkin. Erityisesti toiveissani oli lyhytkarvainen suklaavärityksinen narttu chihuahua, jollaista en suoraan sanoen edes uskonut saavani, odotin kuinka kauan hyvänsä. Kyseinen väri kun oli sekä harvinainen että kovasti haluttu, joten oli vaikea uskoa, kun huomasin juuri haluamanilaisen pennun myynnissä - ja vain muutama päivä sen jälkeen, kun olin ryhtynyt vakavissani etsimään!
En elätellyt mitään suuria toiveita siitä, että minulla olisi mahdollisuus kyseistä pentua saada, sillä arvelin monen muunkin haaveiden heränneen. Päättelin kuitenkin, ettei yrittänyttä laiteta, joten kirjoitin sähköpostin kasvattajalle toivoen parasta. Täten olo olikin kovin epätodellinen, kun vain viikon päästä lähettämästäni sähköpostista pääsin matkustamaan pienen kanssa kotiin. Zaron Tale's Kodiak todentotta oli minun.
Olin miettinyt mahdollista nimeä useamman päivän. Virallinen nimi Kodiak tuli eräästä ruskeakarhun alalajista: kodiakinkarhusta ja aluksi yritin keksiä siitä jotain väännöstä. Kodiak ei kuitenkaan kielelläni kääntynyt miksikään sellaiseksi, joka mielestäni olisi sopinut yltiösöpölle pienelle narttupennulle. Halusin lyhyen ja helpostilausuttavan kutsumanimen, joten ehdokaslistalla olivat mm. Tara, Kara, Nemi ja Nano. Nimeksi kuitenkin asettui Muru automatkalla takaisin Helsinkiin, kun mikään muu ei vain tuntunut oikealta, vaikka ystäväni mielestä "Kossu" olisi edelleen ollut se paras - nimi jonka vitsaillen heitin miettiessäni muunnoksia Kodiakista.
Päivä oli illassa, kun pääsin Murun kanssa meidän molempien uuteen kotiin (olin juuri edellisenä päivänä muuttanut). Automatka oli mennyt reippaasti ilman pahoinvointia tai pelokkuutta, vaan Muru oli tärppänä katsellut ohimeneviä maisemia koko matkan Lahdesta Helsinkiin. Talon luurankohissiä hieman pelättiin, mutta sylissähän siinä kuitenkin kuljettiin. Asunnolla ensin tutkittiin paikat, minkä jälkeen jo ruokakin maistui. Päivä oli varmasti ollut erittäin väsyttävä pienelle koiralle, joten oli vain ymmärrettävää, että toinen nukahti pian sängyn viereisille tyynyille sillä välin, kun itse olin vielä ylhäällä. Myöhemmin käytiin pieni tutustumiskierros takapihan nurmikentällä missä Muru olisi halunnut riehua enemmänkin, mutta tarpeiden teon jälkeen palattiin sisälle. Yöksi sitten käperryttiin tyytyväisenä sängylle kyljen viereen nukkumaan.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti